Paula Viljakainen: Puhe valtuustossa tammi-heinäkuun seurantaraportista 12.9.2016

28.09.2016

Paula Viljakainen
Kaupunginvaltuutettu
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

***

Espoossa talouden ja toimintaympäristön haasteita ovat lisänneet työttömyyden kasvu, verotulojen hidas kehitys sekä väestön kasvun ja ikääntymisen tuomat lisääntyvät investointi- ja palvelutarpeet.

 

Työttömien määrä on kasvanut edelleen. Espoossa oli kesäkuun lopulla työttömiä yhteensä 15 538. Työttömyysaste oli 11,2 prosenttia, mikä oli 0,3 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä oli kesäkuun lopulla 6358 eli lähes viidennes vuodentakaista enemmän. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä oli 41 prosenttia.

Espoon työmarkkinatuen kuntaosuuskustannukset ovat kasvaneet edellisvuoteen verrattuna noin 15 prosenttia, ollen kesäkuun lopussa yli yhdeksän miljoonaa euroa.

Tarkastuslautakunnan kannanotto:

Työllisyystilanteen parantamiseksi on varmistettava, että Espoo hyödyntää kaikki käytettävissä olevat keinot.

 

Espoon taloustilanne vuonna 2016 on tavoiteltua heikompi seurantaraportin mukaan. Toimintatulot jäänevät talousarviosta 15,9 milj. euroa erityisesti maanmyyntituottoarvion 9 miljoonan euron laskemisesta johtuen. Toimintamenojen ennustetaan alittavan talousarvion 21,3 milj. eurolla. Tähän ovat vaikuttaneet kertaluonteisena eränä metron hoito- ja rahoitusvastikkeiden korko-osuuden, 14 milj. euron, siirtyminen seuraaville vuosille sekä HUS:n ylijäämän 8,9 milj. euron palautus vuodelta 2015.

Vuosikate ja tilikauden tulos ovat heinäkuun 2016 toteumatilanteessa merkittävästi heikommat kuin talouden ja tuottavuuden TATU-ohjelmassa on asetettu kestävän talouden edellyttämäksi tavoitteeksi. Toimialojen tavoitteeksi on asetettu vuoden loppuun mennessä toimintakatteen parantaminen 15 miljoonalla eurolla.

Tavoitteeseen pääseminen ja Espoon kasvavat palvelu- ja investointitarpeet edellyttävät toiminnan tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämistä.

Tarkastuslautakunnan kannanotto:

Valtuuston hyväksymistä talouden ja tuottavuuden TATU 2 -ohjelman linjauksista on pidettävä johdonmukaisesti kiinni, jotta kaupungin velkaantuminen voidaan pysäyttää vuoteen 2020 mennessä.

Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman tavoitteiden toteutumisen edellytyksenä ovat sekä kaupungin tuottavuuden paraneminen että tarkistukset keskeisten palvelujen palvelutasoille ja tarjonnalle.

 

Talousarviossa asetettujen tulostavoitteiden toteuttamiseksi vaadittavat toimenpiteet on kuvattava tilikauden aikaisessa raportoinnissa kattavasti valtuustolle. Tarkastuslautakunta ottaa tarkemmin kantaa asiaan seuraavan seurannan yhteydessä.

Hyvä esimerkki tavoitteen seuraamisesta ja toimenpiteisiin ryhtymisestä on sivistystoimen vastaus ja korjaava toimenpide Ohjaamo-Espoon toiminnasta: Ohjaamo Espoolle asetetut vuositavoitteet  -  ohjata nuoria vähintän 1200 vuodessa - ovat nykyisessä työllisyystilanteessa epärealistiset. Laadukkaan ohjaustyön varmistamiseksi ja palvelujen päällekkäisyyksien purkamiseksi on käynnistetty nuorten matalan kynnyksen palvelujen yhteensovittamisen prosessi, jossa tehdään yhteistyötä kaikkien asiaan vaikuttavien tahojen kanssa. Toivottavasti myönteiset tulokset näkyvät myöhemmin.

 

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto on 20.6.2016 kehottanut Länsimetro Oy:n hallitusta ja toimitusjohtajaa ryhtymään pikaisiin toimiin, joilla varmistetaan Länsimetron ensimmäisen vaiheen loppuunsaattaminen ja sen aikataulun pitävyys sekä esittämään uusi käyttöönottosuunnitelma. Lisäksi konsernijaosto kehotti Länsimetro Oy:n hallitusta käynnistämään arvioinnin, jossa tarkastellaan myös aikatauluylityksiin johtaneita tekijöitä.

Tarkastuslautakunnan kannanotto:

Länsimetron liikenteen aloittamisen myöhästymisen syyt ja tästä aiheutuneet kustannukset tulee selvittää ja raportoida Espoon valtuustolle viipymättä. Konsernin omistajaohjauksen toimivuus on otettava tarkasteluun.
11.10.2021ESKOn uusi hallitus 2022
21.03.2019ESKO uusi hallitus
31.01.2018Metron käyttöönoton ongelmiin puututtava!
17.01.2018Espoonlahden Kokoomus järjestäytyi
28.11.2017Valtuustoryhmän glögit 15.12.2017 klo 15-18
10.11.2017Sauli Niinistön kampanjatilaisuus 25.11.2017 klo 11-13
09.11.2017Syyskokous 22.11.2017 klo 18:30
04.05.2017Kevätkokous to 18.5.2017 klo 18
31.03.2017Paula Viljakainen: Espoonlahti tarvitsee vihdoinkin aluekirjaston
31.03.2017Paula Viljakainen: Espoon Kaupunginteatterin uusilla tiloilla on kiire
14.03.2017Espoonlahden ehdokkaita Lippulaivassa la 18.3.
15.02.2017Kuntavaaliehdokkaita tavattavissa Lippulaivassa 18.2.
31.01.2017Kuntavaaliehdokkaita tavattavissa Lippulaivassa
24.01.2017Petteri Orpo Lippulaivassa 31.1.2017
12.01.2017Hallituksen järjestäytymiskokous
24.11.2016Syyskokous 2016
28.09.2016Paula Viljakainen: Puhe valtuustossa tammi-heinäkuun seurantaraportista 12.9.2016
21.09.2016Espoonlahden Kokoomuksen vaalistartti 4.10.2010 klo 18
24.08.2016Paula Viljakainen: Kannanotto kivenmurskaamoa vastaan
21.05.2016Kannanotto: Espoonlahti tarvitsee aluekirjaston
11.04.2016HOK-Elannon vaalit 18.-29.4.2016
03.11.2015Syyskokouksen lehdistötiedote
07.04.20158.4.2015 SUUR-ESPOONLAHDEN VISIOT, MITÄ METRO MUUTTAA?
22.02.2015Pääministeri Stubb Espoonlahden markkinoilla 28.2.
11.11.2014Seurakuntavaalien tuloksia Espoonlahdessa
11.11.2014Espoonlahden Kokoomus, uusi hallitus.
28.10.2014Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkanut
05.03.2014Valtuustoinfo 24.2. kokouksesta
24.02.2014Sääntömääräinen kevätkokous
24.02.2014Espoonlahden maalismarkkinat 1.3.
22.05.2013Mitä kuntauudistus tarkoittaa Espoolle?
17.03.2013Tervetuloa kevätkokoukseen ja teatteriin!
10.01.2013Espoonlahden Kokoomuksen hallitus 2013
29.10.2012Loistava menestys ESKON ehdokkaIle!
29.02.2012Kevätkokous 29.3.
18.01.2012Cafe Niinistö -rekka Espoonlahdessa
11.01.2012Presidentinvaalitilaisuudet
11.01.2012Perinteiset lasten hiihtokilpailut
11.01.2012Talven ja kevään kokousaikataulu
17.09.2011Kivenlahden metro
18.06.2011Kokoomus päätti osallistumisesta hallitusvastuuseen
02.05.2011Lisätty Liity jäseneksi -sivu
11.04.2011Jyrki Katainen Lippulaivassa 16.4. klo 13.15-13.45
26.03.2011kevätkokouksen paikka on muuttunut!
26.03.2011Kuvia Cityconin vaalitapahtumasta
23.03.2011Alexander Stubb Espoonlahteen
06.03.2011Hiihtokilpailujen tulokset
13.02.2011Hiihtokilpailut on peruttu!
26.01.2011Uudet kotisivut