Paula Viljakainen: Espoon Kaupunginteatterin uusilla tiloilla on kiire

31.03.2017

Espoon Kaupunginteatterin tilojen päätöksellä on todella kiire. Teatterin vuokrasopimus päättyy 2020 lopussa. Päätös pitää saada valtuustoon tämän valtuustokauden aikana, muuten on vaarana, että teatteritilojen käsittely alkaa kokonaan uudelleen alusta uudella valtuustokaudella. Asia sisältyy myös valtuustosopimukseen.

Uusien, toimivien teatteritilojen saaminen on ollut esillä yli 20 vuotta. Oli sitten taloudellinen nousu- tai laskukausi, aika ei ole ollut koskaan sopiva uusille teatteritiloille. Asia junnaa yhä paikallaan.

Jos teatterin uudet tilat sijoitetaan Tapiolan Kulttuuriaukiolle Kulttuurikeskuksen tuntumaan, kaavoittamisen pitäisi tapahtua niin nopeasti, että Espoon Kaupunginteatterilla on käytettävänään toimivat ja teatterin tarvitsemat tilat vuoden 2021 alusta lähtien. Valmistelussa pitäisi selvittää myös vaihtoehdot teatterin sijoittamisesta kulttuurikeskuksen ympäristöön siten, että teatteritila voisi sijaita maanpäällisessä tasossa.

Kulttuurilla on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Teatterin uudet tilat eivät sulje pois koulujen sisäilmaongelmien korjaamista. Espoolaiset ansaitsevat sekä terveet koulut että uudet tilat teatterille. Ämmäsmäen hanke osoitti, että jos jokin hanke todella halutaan nopeasti eteenpäin, kaavoituskin etenee nopeasti ja rahatkin löytyvät. Teatterihankkeen etenemiseen tarvitaan samanlaista nopeutta ja notkeutta.

Paula Viljakainen

Espoon kaupunginvaltuutettu
Espoon kaupunginteatterin hallituksen jäsen

11.10.2021ESKOn uusi hallitus 2022
21.03.2019ESKO uusi hallitus
31.01.2018Metron käyttöönoton ongelmiin puututtava!
17.01.2018Espoonlahden Kokoomus järjestäytyi
28.11.2017Valtuustoryhmän glögit 15.12.2017 klo 15-18
10.11.2017Sauli Niinistön kampanjatilaisuus 25.11.2017 klo 11-13
09.11.2017Syyskokous 22.11.2017 klo 18:30
04.05.2017Kevätkokous to 18.5.2017 klo 18
31.03.2017Paula Viljakainen: Espoonlahti tarvitsee vihdoinkin aluekirjaston
31.03.2017Paula Viljakainen: Espoon Kaupunginteatterin uusilla tiloilla on kiire

Siirry arkistoon »